Sivut

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Your home abroad

Moikka!

Tänään kirjottelen eri majoitusvaihtoehdoista, joita EF tarjoaa.
Kaikissa kohteissahan ei kaikkia vaihtoehtoja ole saatavilla.

EF HOMESTAY

Homestay eli isäntäperhemajoitus on mahtava tilaisuus päästä elämään paikallisen perheen elämää. Saat oman hostfamilyn, jotka huolehtivat majoituksestasi, ruuastasi ja hyvinvoinnistasi koko matkan ajan. Homestay on myös hieman halvempi kuin esimerkiksi resortissa majoittuminen. Saat asua yhdessä kaverisi kanssa, ja samassa isäntäperheessä saattaa olla yhtä aikaa useampia asukkaita muistakin maista ja muilta kursseilta. (Tyttöjä ja poikia ei kuitenkaan majoiteta samaan isäntäperheeseen) EF:n isäntäperheet ovat tarkoin valittuja ja tutkittuja ja useilla on monen vuoden kokemus EF:n isäntäperheenä.

EF RESORT

Resort on hotellin tapainen, yleensä uima-altaan sisältävä majoituspaikka, jossa kaikki kurssille osallistuvat yöpyvät. Yhdessä huoneessa majoittuu 2-4 henkilöä. Resort tarjoaa puolihoidon (aamupala ja päivällinen) Resortin henkilökunta ja liiderit ovat paikalla 24/7, jolloin apu on aina lähellä. Plussana se, että EF resortit sijaitsevat useimmissa kohteissa alle kilometrin säteellä rannasta. Resortissa majoittuminen on hieno mahdollisuus oppia itsenäisyyttä ja matkustamista ilman vanhempia.

EF RESIDENCE

EF Residence sijaitsee aivan kurssikohteen keskustassa. EF Henkilökunta on paikalla vuorokauden ympäri. Ostospaikat, ravintolat ja urheilumahdollisuudet residencen lähellä mahdollistavat kurssin täydellisen onnistumisen, ja kaikki kurssitoverisi samassa Residencessä mahdollistavat uusien ystävien löytämisen kurssin aikana.

EF CAMPUS

(EF Junior Campus ja EF College Campus) EF Junior Campuksella majoitut yhdessä Englannin useista sisäoppilaitoksista. Jaetut huoneet ja aktiviteettimahdollisuudet tarjoavat upean ilmapiirin ja kielimatkasi onnistumisen! Ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kokeilemaan Englantilaisen opiskelijan elämää. EF College Campuksessa majoittuvat kokevat todellista opiskelijaelämää yliopisto- tai collegekampuksessa. Vietä upea matka lukien ja opiskellen kirjastossa ja ruokaillen kampuksen ravintolassa - aivan kuten paikalliset opiskelijat!


See ya next Sunday!

Charlotta

Tilaa ilmainen kielimatkaesite painamalla tästä,