Sivut

tiistai 29. marraskuuta 2016

mun KIELIMATKAN AAKKOSET

Moikka!

Näin jonkun muun kielimatkablogissa tällaisen, ja idea oli mun mielestä niin kiva, että päätin toteuttaa itsekin! :)

A - Alice

Italialainen Alice on pysynyt ystävänäni kielimatkasta lähtien! <3

B - Bowling, Beach

Kävimme yhtenä aktivitettina keilaamassa, ja usein oleskeltiin myös Torquayn beachilla. 

C - C-tiimi

Meidän videoprojektiryhmässä oli Carlotta, Charlotte, minä (Charlotta) ja Maria-nimiset tytöt. 

D - Discot

Meillä oli koko matkan aikana muistaakseni 3 tai 4 discoa. Ensimmäisestä tykkäsin kovasti, koska en yhtään ajatellut, kuinka hurjan kivaa sielä olisi! Lisäksi osa porukasta oli tuolloin Lontoossa Summeranzassa, joten paikka ei edes ollut kovin täynnä! Viimeinen disco oli myös huippu, koska silloin käytössä oli UV-valot, UV-maalia ja UV-maalia sisältäviä saippuakuplia puhallettiin meidän päälle!

E - EF

EF Education First on siis järjestö, jonka mukana matkustin, ja jonka toiminnassa olen edelleen mukana!

F - Football Game

Olimme katsomassa Saksa-Argentiina futismatsia isolta screeniltä yhtenä aktiviteettina! Myös EF Arenalla pelattiin futista.

G - Graduation 

Kielimatkan lopussa meillä oli siis graduation, jossa "valmistuimme" kahden viikon mittaisen kielimatkan jälkeen. Saimme loppukokeen tulokset, jotka osoittivat kielitasomme levelin!

H - Helsinki

Helsinki-Vantaan lentoasemalta lähti porukka jännittyneitä ja innostuneita suomalaistyttöjä 8.7.2014 ja sinne palasi vähän allapäin sama porukka 22.7.

I - Improving language skills

Kuten olen aiemmin jo sanonut, en kokenut oppineeni kielimatkalla enempää sanastoa, mutta sujuvuutta ja rohkeutta kielen puhumiseen tuli aivan valtavasti!!

J - Jelly(fish)

Jokaisella päivällisellä oli tarjolla hyytelöä, jota syödessä saatiin kyllä ihan huippunaurut!!! Ja jellyfish - niitä oli ajautunut rantaan (obviously kuolleita) ja kerättiin niitä! (kuulostipa hullulta kirjoitettuna ! :D)

K - Kate (B)

Meidän kurssin aktiviteettiryhmät oli nimetty Englannin kuninkaallisten mukaan: Kate, William ja Harry. Itse kuuluin ryhmään Kate, ja koulussa Kate oli jaettu vielä A ja B ryhmiin!

L - London

Kahden yön mittainen Lontoon vierailu sai mut rakastumaan tuohon kaupunkiin, ja olenkin käynyt siellä matkan jälkeen.

M - McDonald's 

Kuten oon aiemminkin kertonut, käytiin mäkkärissä joka ikinen ilta. 

N - Nähtävyydet - niin Lontoossa kuin Torquayssäkin!

Eniten mieleen on jäänyt Lontoon nähtävyydet, mutta myös paikkoja Torquaystä - eniten ehkäpä se, että ei saatu aikaiseksi käytyä Torquayn maailmanpyörässä...oops!

O - Onnellisuus

Tarvitseeko tähän edes sanoa muuta?

P - Primark

Kävin ensimmäisen kerran ikinä Primarkissa kun saavuimme Torquayhyn. En ollut varmaan edes kuullut kaupasta ennen sitä, mutta sinne suurin osa rahasta (ruuan lisäksi) varmaan menikin !

R - Retket

Retket Torquayn lähistöllä oleviin Teignmouthiin ja Cockingtoniin jäivät mieleen! Teignmouthista muistan kapeat shoppailukadut ja Cockingtonista ihanan puiston!

S - School

.. ei todellakaan ollut tylsää! 

T - Torquay

Kaupunki, jossa koin ensimmäisen kielimatkani - ja jonne takuulla tahdon uudestaan joku päivä!

U - Unelma

Kielimatka oli ollut mulle pitkään unelma, ja matkan jälkeen sain vielä lisää matkaunelmia haaveiltavaksi: uusien ystävien luo eri maihin!

V - Videoprojekti

Matkalla toteutettiin iPadeilla videoprojekti MyTake sovelluksen avulla

W - Water park

Mun kielimatkaan sisältyi myös vierailu vesipuisto Splashdownissa! Vesipuisto ei ollut kovinkaan suuri, mutta hauskaa meillä oli!

Y - Ystävät

Sanomattakin selvää, että uudet ystävät tekivät reissusta täydellisen!


Best wishes,

Charlotta




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti